Putin ei johda, hän hallitsee

Länsimaissa johtajuudesta puhutaan usein arvojen, vision ja vuorovaikutuksen kautta. Vladimir Putinin kohdalla nämä mittarit eivät päde. Hän ei ole uudistaja, ei inspiroiva johtohahmo, eikä varsinkaan osallistava suunnannäyttäjä. Putin on toisenlainen johtaja, kontrollin, pelotteen ja jatkuvuuden ruumiillistuma. Hänen johtamistaan on katsottava vallan hallinnan logiikan kautta.

Kontrolli on tärkeämpää kuin kehittäminen

Putinin johtamistyyli perustuu täydelliseen vallan keskittämiseen. Päätöksenteko ei ole jaettua, vaan henkilöityy. Hän ei rakenna tiimejä, hän pitää valtaa. Lojaalisuus on tärkeämpää kuin osaaminen. Vallan ytimessä ei ole luottamus, vaan hallittavuus.

Tällaisessa mallissa virheet eivät ole opittavia hetkiä vaan vaarallisia säröjä järjestelmässä. Siksi niitä ei tunnusteta, vaan ne peitetään. Erityisen hyvin tämä näkyy nyt siinä, miten Ukrainan hyökkäykseen strategisia ilmavoimia vastaan suhtaudutaan.

Johtaja ei uudista vaan varjelee järjestystä

Putin esiintyy kansalaisille ei-toiminnan sankarina. Hän ei lupaa muutosta vaan suojaa Venäjää kaaokselta, länneltä, 1990-luvulta, globalisaatiolta, sodilta, rauhalta, muutokselta ylipäätään. Hänen johtajuutensa ydin ei ole visio paremmasta, vaan pelko huonommasta.

Hän ei kysy kansalta mihin mennään vaan hän kertoo, että ilman häntä kaikki romahtaisi.

Kriisi on johtamisen muoto, ei poikkeus

Putinin valta vahvistuu kriisien kautta. Hän ei johda reagoiden, vaan luo tilanteita, joissa hän voi esiintyä ratkaisijana: Georgia, Krim, Syyria, Ukraina. Samalla logiikalla hän käyttää energiaa, ruokaa ja ydinpelotetta. Hän hallitsee epävarmuutta varmuuden sijaan.

Tämä ei ole sattumaa. Se on järjestelmän keskeinen toimintaperiaate.

Suljettu järjestelmä ja johtajuus

Modernissa johtamisessa korostetaan vuorovaikutusta, palautetta ja läpinäkyvyyttä. Putinilaisessa järjestelmässä nämä ovat uhkia. Kaikki, mikä voi rikkoa myytin vakaudesta, tukahdutetaan. Mukaan lukien media, oppositio, kansalaisyhteiskunta, historiankirjoitus.

Putin ei siis johda joukkoa vaan hän ylläpitää kuvaa, jossa hän on ainoa vaihtoehto.

Karisma korvataan koneistolla

Putin ei ole erityisen karismaattinen. Hänen vetovoimansa syntyy kuvakäsikirjoituksesta, ei persoonasta: jääkarhut, kalastus, judopuvut, lentoharjoitukset. Tämä ei ole aitoa lähestyttävyyttä vaan teatteria järjestelmän ylemmyydestä.

Karisma ei synny johtajan aitoudesta, vaan kansalaisen alistumisesta rooliin, jossa johtajaa ei kyseenalaisteta.

Yhteenveto: Putin ei johda, hän vain ylläpitää järjestelmää

Vladimir Putinin johtajuutta ei voi ymmärtää perinteisin mittarein. Hän ei ole innostava, osallistava tai uudistava. Hänen valtansa rakentuu pelkoon, menneisyyden glorifiointiin ja kriisien hallintaan.

Johtaminen hänen kohdallaan ei ole prosessi. Se on status, jota ei voi jakaa, jakaa uudelleen tai kyseenalaistaa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Johtaja potentiaalin kasvattajana

Tekniikka ja Talous -lehdessä oli pari päivää sitten haastateltu professori Liisa Välikangasta. Artikkelissa Välikangas avasi mielestäni pelottavan näkymän tulevaisuuteen kertomalla, että päivittäisen johtamisen käytännöt siirtyvät algoritmien vastuulle. Sinällään Välikangas kertoo jo moneen kertaan kuullusta muutoksen nopeuden lisääntymisestä, mutta pelottavan visiosta tekee se, että Välikangas pitää selvänä, että ihmisjohtaja ei tuossa kisassa pärjää. Tulevaisuudessa algoritmit ennustavat tulevaa ja sopeuttavat toimintaa sen mukaisesti paljon nopeammin ja laadukkaammin kuin ihmisen on mahdollista. Jos Välikankaan tulevaisuuden työelämässä enää ylipäätään olisi tilaa ihmisille työntekijöinä ja johtajina, hän kuitenkin näkee, että tiimien itseohjautuvuus ja verkostomainen työn teko ovat edelleen tärkeitä tekijöitä. Ainakin niin tulkitsen kirjoitusta. Välikangas kannustaa out-of-the-box ajatteluun ja siihen, että tavoitteet voi ja pitää antaa saavuttaa eri tavoilla ja että juuri tuo ...
Lue lisää

Kun ei vain kiinnnosta

”Pystyisin kyllä tekemään enemmän, paremmin ja tehokkaammin, mutta kun ei kiinnosta.” Näin sanoi tuotantoinsinööri Janne Helsingin Sanomien haastattelussa . Hän tekee työnsä, mutta vain sen mitä on pakko. Hän ei vihaa työtään, mutta ei myöskään saa siitä mitään. Ei motivaatiota, ei palautetta, ei merkitystä. Niinpä hän käyttää osan työpäivästään Facebook-videoihin. Kerron salaisuuden: Janne ei ole poikkeus. Hän on yksi niistä kymmenistä tuhansista suomalaisista, jotka eivät ole virallisesti huonoja työntekijöitä, mutta jotka ovat henkisesti jo lähteneet. He tekevät, mitä pitää mutta eivät yhtään enempää. Tiedätkö sinä, montako Jannea sinun työyhteisössäsi on? Et ehkä haluakaan tietää. Janne ei ole häiriötekijä, vaan oire. Oire siitä, että työelämä ei enää motivoi tavalla, jolla sen pitäisi. Johtajalle Janne on peili. Hän kertoo, mitä tapahtuu, kun työn merkitys katoaa ja se korvataan suorituksella. Kun työstä tehdään kontrollin ja täsmällisyyden harjoitus, ei yhteisen tavoitteen ra...
Lue lisää

Etätyön ongelma ei ole etätyö. Se on huono johtaminen. Ja sen aika on ohi – halusimme tai emme

Heikki Kaunisto kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (8.7.) etätyön johtamisen olevan vielä lapsenkengissä. Hän on oikeassa, mutta kirjoitus jäi pintapuoliseksi. Etätyön “ongelmat” eivät nimittäin johdu työn tekemisen sijainnista vaan siitä, että johtaminen ei ole pysynyt kehityksen perässä. Ja monessa työpaikassa se on ollut retuperällä jo kauan ennen pandemiaa. Etätyö on tehnyt näkyväksi sen, minkä moni työntekijä on jo pitkään tiennyt: organisaatioiden luottamuksen taso on onnettoman matala, tavoitteet ovat epäselviä ja viestintä on hajanaista. Kun pomo ei enää näe alaistaan koneen ääressä, tulee paniikki. Missä hän on? Tekikö hän mitään tänään? Pitäisikö asentaa valvontaohjelmisto? Tämä ei ole johtamista. Se on epäluottamukseen perustuvaa kontrollifetisismiä, jota peitetään kauniilla puheilla “tuottavuudesta” ja “yhteisöllisyydestä”. Kontrollin tilalle tarvitaan luottamusta ja osaamista Kaunisto kirjoittaa osuvasti, että hybridityö on tehokkain malli ja että Suomi voi...
Lue lisää