Hajatuksia

Johtajuudesta puhuttaessa esiin nousee lähes aina sana tulosvastuu. Johtajan tehtävä on saada aikaan tuloksia: mitattavia, vertailtavia, konkreettisia. Työelämässä se tarkoittaa budjetin pitämistä, tavoitteiden saavuttamista, tehokkuutta. Politiikassa se tarkoittaa vaikutuksia yhteiskuntaan, uudistuksia, ratkaisuja. Mutta onko tulos kaikki? Tätä huomaan pohtivani nyt, kun luen uutisia erilaisista teknisistä vaaliliitoista, joita Lapissakin syntyy kuin sieniä sateella. Tulosta tulee, mutta noudatettiinko arvoja? Mielestäni meidän pitäisi puhua enemmän arvovastuusta. Se ei näy exceleissä, mutta sen puuttuminen näkyy jokaisessa kohtaamisessa, päätöksessä ja puheessa. Arvovastuu tarkoittaa sitoutumista siihen, mitä pidämme oikeana. Siihen, miten toimimme, kun kukaan ei katso. Siihen, millaisen kulttuurin johtaja rakentaa. Työelämässä johtaja voi saavuttaa tavoitteet, mutta menettää ihmisten luottamuksen. Politiikassa voi viedä läpi lainsäädäntöä tai luoda voittavia koalitioita, mutta sa...

”Pystyisin kyllä tekemään enemmän, paremmin ja tehokkaammin, mutta kun ei kiinnosta.” Näin sanoi tuotantoinsinööri Janne Helsingin Sanomien haastattelussa . Hän tekee työnsä, mutta vain sen mitä on pakko. Hän ei vihaa työtään, mutta ei myöskään saa siitä mitään. Ei motivaatiota, ei palautetta, ei merkitystä. Niinpä hän käyttää osan työpäivästään Facebook-videoihin. Kerron salaisuuden: Janne ei ole poikkeus. Hän on yksi niistä kymmenistä tuhansista suomalaisista, jotka eivät ole virallisesti huonoja työntekijöitä, mutta jotka ovat henkisesti jo lähteneet. He tekevät, mitä pitää mutta eivät yhtään enempää. Tiedätkö sinä, montako Jannea sinun työyhteisössäsi on? Et ehkä haluakaan tietää. Janne ei ole häiriötekijä, vaan oire. Oire siitä, että työelämä ei enää motivoi tavalla, jolla sen pitäisi. Johtajalle Janne on peili. Hän kertoo, mitä tapahtuu, kun työn merkitys katoaa ja se korvataan suorituksella. Kun työstä tehdään kontrollin ja täsmällisyyden harjoitus, ei yhteisen tavoitteen ra...

Länsimaissa johtajuudesta puhutaan usein arvojen, vision ja vuorovaikutuksen kautta. Vladimir Putinin kohdalla nämä mittarit eivät päde. Hän ei ole uudistaja, ei inspiroiva johtohahmo, eikä varsinkaan osallistava suunnannäyttäjä. Putin on toisenlainen johtaja,  kontrollin, pelotteen ja jatkuvuuden ruumiillistuma . Hänen johtamistaan on katsottava vallan hallinnan logiikan kautta. Kontrolli on tärkeämpää kuin kehittäminen Putinin johtamistyyli perustuu täydelliseen vallan keskittämiseen . Päätöksenteko ei ole jaettua, vaan henkilöityy. Hän ei rakenna tiimejä, hän pitää valtaa. Lojaalisuus on tärkeämpää kuin osaaminen. Vallan ytimessä ei ole luottamus, vaan hallittavuus . Tällaisessa mallissa virheet eivät ole opittavia hetkiä vaan vaarallisia säröjä järjestelmässä. Siksi niitä ei tunnusteta, vaan ne peitetään. Erityisen hyvin tämä näkyy nyt siinä, miten Ukrainan hyökkäykseen strategisia ilmavoimia vastaan suhtaudutaan. Johtaja ei uudista vaan varjelee järjestystä Putin esiintyy ...

Nykyajan johtajuus on ristiriitainen rooli. Johtajan pitäisi olla empaattinen, tehokas, virheetön ja aina oikeassa. Ei ihme, jos yhä harvempi haluaa enää johtaa. Hesari julkaisi tänään erinomaisen haastattelun henkilöstöjohtaja Outi Sivosesta, joka kysyy suoraan: ”Haluaako kukaan kohta enää johtaa?” Johtajuus on nykytyöelämässä ajettu nurkkaan. Johtajalta odotetaan samaan aikaan herkkyyttä, täydellistä itsetuntemusta, jatkuvaa läsnäoloa, huippusuorittamista, paineensietokykyä, tekoälystrategian hallintaa ja virheettömyyttä. Ja kaiken tämän keskellä hänen pitäisi vielä olla "hyvä tyyppi", joka ei koskaan sano mitään, mikä voisi jonkun korvassa kuulostaa väärältä. Päättelyketju on suorastaan absurdi: johtajan pitää olla ihminen, mutta hän itse ei saa käyttäytyä niin. Sivonen kysyy, voisimmeko joskus antaa anteeksi. Edes sen yhden väärän sanan. Tätä lukiessa ei voi kuin nyökytellä. Työyhteisöjen ilmapiiri on monin paikoin kuin some-kohu pienoiskoossa: yksi lipsahdus ja joht...