Voiko ilman formaalia valtaa johtaa?

Voiko johtaa ilman muodollista valta-asemaa? 

Työelämässä tähän on jo vastattu: voi ja täytyy. Politiikassa vastausta etsitään yhä.

Perinteisesti johtajuus on ymmärretty muodollisen aseman kautta. On oltava titteli, paikka organisaatiokaaviossa, mandaatti. Tämä malli on kuitenkin jo aikaa sitten hapantunut, yhä useammin johtamista tehdään ilman suoraa esihenkilöasemaa. Vaikutetaan ilman komentoa, neuvotellaan ilman pakkoa, innostetaan ilman alistamista.

Politiikassa muodollinen valta on edelleen kova valuutta. Valtuutetulla on puheoikeus, puheenjohtajalla on nuija, ministerillä virkakoneisto. Mutta myöskään politiikassa pelkkä muodollinen asema ei takaa vaikutusvaltaa. Moderni poliittinen johtaja osaa rakentaa verkostoja, kuunnella kenttää, perustella näkemyksensä niin, että ne kantavat yli puoluerajojen ja ajattelutapojen.

Tällainen johtajuus ilman formalia valtaa näkyy erityisesti politiikan arjessa: lautakunnissa, valtuustoryhmissä, viranhaltijoiden ja päättäjien välisissä suhteissa. Moni ratkaisu muotoutuu jo ennen kokousta, keskusteluissa ja valmistelussa. Tärkeäksi ei nouse se, kuka saa viimeisen sanan, vaan kuka osaa muodostaa yhteisen ymmärryksen ennen kuin asiasta edes väitellään.

Johtaminen ilman formalia valtaa vaatii erityistä herkkyyttä: miten saada ihmiset sitoutumaan ideaan, johon heitä ei voi käskeä? Tämä herkkyys ei ole pehmeyttä, vaan kykyä tunnistaa tilanteita, lukea ihmisiä ja rakentaa luottamusta. Se tarkoittaa tilannetajua milloin kannattaa puhua, milloin kuunnella. Se tarkoittaa kykyä antaa muille kunnia, tehdä näkyväksi merkitys ja luoda vaikutelma yhteisestä omistajuudesta. Sitouttaminen ilman valtaa on vaikeampaa kuin käskeminen, mutta myös kestävämpää. Se rakentuu merkityksellisistä suhteista, johdonmukaisuudesta ja arvopohjasta.

Johtaja ilman valtaa ei ole heikko. Hän on suunnannäyttäjä, joka saa muut liikkeelle, koska häneen luotetaan. Tällainen johtajuus on usein hiljaisempaa, mutta pitkäkestoisempaa kuin valtaan nojaava komentaminen. Työelämässä tämä on jo arkea. Politiikassa se on tulevaisuutta, joka on jo alkanut.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Johtaja potentiaalin kasvattajana

Tekniikka ja Talous -lehdessä oli pari päivää sitten haastateltu professori Liisa Välikangasta. Artikkelissa Välikangas avasi mielestäni pelottavan näkymän tulevaisuuteen kertomalla, että päivittäisen johtamisen käytännöt siirtyvät algoritmien vastuulle. Sinällään Välikangas kertoo jo moneen kertaan kuullusta muutoksen nopeuden lisääntymisestä, mutta pelottavan visiosta tekee se, että Välikangas pitää selvänä, että ihmisjohtaja ei tuossa kisassa pärjää. Tulevaisuudessa algoritmit ennustavat tulevaa ja sopeuttavat toimintaa sen mukaisesti paljon nopeammin ja laadukkaammin kuin ihmisen on mahdollista. Jos Välikankaan tulevaisuuden työelämässä enää ylipäätään olisi tilaa ihmisille työntekijöinä ja johtajina, hän kuitenkin näkee, että tiimien itseohjautuvuus ja verkostomainen työn teko ovat edelleen tärkeitä tekijöitä. Ainakin niin tulkitsen kirjoitusta. Välikangas kannustaa out-of-the-box ajatteluun ja siihen, että tavoitteet voi ja pitää antaa saavuttaa eri tavoilla ja että juuri tuo ...
Lue lisää

Kun ei vain kiinnnosta

”Pystyisin kyllä tekemään enemmän, paremmin ja tehokkaammin, mutta kun ei kiinnosta.” Näin sanoi tuotantoinsinööri Janne Helsingin Sanomien haastattelussa . Hän tekee työnsä, mutta vain sen mitä on pakko. Hän ei vihaa työtään, mutta ei myöskään saa siitä mitään. Ei motivaatiota, ei palautetta, ei merkitystä. Niinpä hän käyttää osan työpäivästään Facebook-videoihin. Kerron salaisuuden: Janne ei ole poikkeus. Hän on yksi niistä kymmenistä tuhansista suomalaisista, jotka eivät ole virallisesti huonoja työntekijöitä, mutta jotka ovat henkisesti jo lähteneet. He tekevät, mitä pitää mutta eivät yhtään enempää. Tiedätkö sinä, montako Jannea sinun työyhteisössäsi on? Et ehkä haluakaan tietää. Janne ei ole häiriötekijä, vaan oire. Oire siitä, että työelämä ei enää motivoi tavalla, jolla sen pitäisi. Johtajalle Janne on peili. Hän kertoo, mitä tapahtuu, kun työn merkitys katoaa ja se korvataan suorituksella. Kun työstä tehdään kontrollin ja täsmällisyyden harjoitus, ei yhteisen tavoitteen ra...
Lue lisää

Etätyön ongelma ei ole etätyö. Se on huono johtaminen. Ja sen aika on ohi – halusimme tai emme

Heikki Kaunisto kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (8.7.) etätyön johtamisen olevan vielä lapsenkengissä. Hän on oikeassa, mutta kirjoitus jäi pintapuoliseksi. Etätyön “ongelmat” eivät nimittäin johdu työn tekemisen sijainnista vaan siitä, että johtaminen ei ole pysynyt kehityksen perässä. Ja monessa työpaikassa se on ollut retuperällä jo kauan ennen pandemiaa. Etätyö on tehnyt näkyväksi sen, minkä moni työntekijä on jo pitkään tiennyt: organisaatioiden luottamuksen taso on onnettoman matala, tavoitteet ovat epäselviä ja viestintä on hajanaista. Kun pomo ei enää näe alaistaan koneen ääressä, tulee paniikki. Missä hän on? Tekikö hän mitään tänään? Pitäisikö asentaa valvontaohjelmisto? Tämä ei ole johtamista. Se on epäluottamukseen perustuvaa kontrollifetisismiä, jota peitetään kauniilla puheilla “tuottavuudesta” ja “yhteisöllisyydestä”. Kontrollin tilalle tarvitaan luottamusta ja osaamista Kaunisto kirjoittaa osuvasti, että hybridityö on tehokkain malli ja että Suomi voi...
Lue lisää