Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Johtaja potentiaalin kasvattajana

Tekniikka ja Talous -lehdessä oli pari päivää sitten haastateltu professori Liisa Välikangasta. Artikkelissa Välikangas avasi mielestäni pelottavan näkymän tulevaisuuteen kertomalla, että päivittäisen johtamisen käytännöt siirtyvät algoritmien vastuulle. Sinällään Välikangas kertoo jo moneen kertaan kuullusta muutoksen nopeuden lisääntymisestä, mutta pelottavan visiosta tekee se, että Välikangas pitää selvänä, että ihmisjohtaja ei tuossa kisassa pärjää. Tulevaisuudessa algoritmit ennustavat tulevaa ja sopeuttavat toimintaa sen mukaisesti paljon nopeammin ja laadukkaammin kuin ihmisen on mahdollista. Jos Välikankaan tulevaisuuden työelämässä enää ylipäätään olisi tilaa ihmisille työntekijöinä ja johtajina, hän kuitenkin näkee, että tiimien itseohjautuvuus ja verkostomainen työn teko ovat edelleen tärkeitä tekijöitä. Ainakin niin tulkitsen kirjoitusta. Välikangas kannustaa out-of-the-box ajatteluun ja siihen, että tavoitteet voi ja pitää antaa saavuttaa eri tavoilla ja että juuri tuo ...

Lukeminen kannattaa aina, dorka

Tämän päivän (6.2.2017) Hesarissa oli juttu amerikkalaisesta neljän tähden kenraalista Stanley McChrystalista, joka on parhaillaan Suomessa kertomassa miten hänen mielestään työntekijöitä pitää johtaa. Jotenkin olin otsikon luettuani orientoitunut lukemaan (jälleen kerran) siitä, kuinka johtaja karismallaan ja omalla esimerkillään, joukkoja edestä johtaen vie joukkonsa voittoon. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kun kenraalin oppi olikin se, kuinka tiimit toimivat parhaiten juuri silloin, kun ne työskentelevät mahdollisimman itsenäisesti mutta kuitenkin mahdollisimman paljon toistensa kanssa viestien. Toinen yllätys oli se, että juuri näillä opeilla uudistettiin Yhdysvaltojen kovimpien erikoisjoukkojen (Delta, Seal) toimintakulttuuria. Ainakin elokuvien perusteella juuri näiden joukkojen toimintakulttuuri on (minun mielessä ainakin) perustunut tiukkaan sotilaalliseen kuriin, toistoihin, toistoihin ja konemaiseen oppimiseen. Armeijassa kun (ainakin ennen) sanotaan, että hiki säästää v...

Voiko johtamisesta kirjoittaa enää mitään, mitä ei olisi jo sanottu?

Joko kaikki on sanottu? Kun googlaa sanan johtaminen, saa noin 1,6 miljoonaa hakutulosta. Johtajuus -sana taas tuottaa 286 000 tulosta, henkilöstöjohtaminenkin yli 68 000 tulosta.  Englanninkielinen hakusana leadership taas tuottaa yli 550 000 000 tulosta ja management -haku räjäyttää potin lopullisesti, 2 480 000 000 tulosta (googlattu 19.1.2017). Onkohan siis mitään aihepiiriin kuuluvaa jäänyt sanomatta? Miksi kukaan tarvitsisi vielä yhtä johtamisen ympärillä kieppuvaa blogia? Kuvittelenko todella voivani kirjoittaa jotain uniikkia, mitä kukaan ei olisi jo sanonut? En kuvittele. Mitään sellaista tavoitetta minulla ei ole. Aion kirjoittaa ihan tavallisista ja jo moneen kertaan ehkä loppuunkin kalutuista teemoista, jotka kuitenkin jotenkin liippaavat johtamista ja/tai henkilöstöjohtamista. Jaa että miksikö? En tiedä. Tuntuu vain siltä, että tekee mieli. Ehkä myös siksi, että prosessoin asioita kirjoittamalla. Ehkäpä, jos kirjoitan blogia, itsellenikin syntyy kirkkaampi kuva aihe...